Infomaatti Oy

Infomaatti Oy Infomaatti Mobiilidokumentointi on moderni ja helppokäyttöinen työkalu mobiilidokumentointiin.

Infomaatti Oy perustettiin vuonna 2013, kun sen rakennus-, kiinteistö- ja teollisuusalataustaiset perustajajäsenet turhautuivat hitaaseen ja virhealttiiseen tiedon liikkumiseen työmailla ja työkohteissa. Herännyt kysymys oli yksinkertainen: Miksi olennaisen tiedon viemiseksi oikeaan paikkaan ei voisi hyödyntää kosketusnäyttöteknologiaa yhdistettynä kenelle tahansa sopivaan käytettävyyteen? Tämän k

ysymyksen vastauksena syntyi 2013 lanseerattu linjasaneeraustyömaan arkea helpottava ensimmäinen versio Infomaatista. Tämän kehitystyön ohessa keräsimme kuuleviin korviimme kentältä toiveet liikkuvan työntekijän apuvälineeseen, mobiililaitteilla toimivaan moderniin ja nopeaan Infomaatti Mobiilidokumentointiin, jonka ensimmäinen versio julkaistiin vuonna 2015.

🔍 Asbestilaki muuttui – mitä tämä tarkoittaa työmailla? 📲Vuodenvaihteessa voimaan tulleet muutokset kiristävät vaatimuks...
01/04/2026

🔍 Asbestilaki muuttui – mitä tämä tarkoittaa työmailla? 📲

Vuodenvaihteessa voimaan tulleet muutokset kiristävät vaatimuksia: mittauksia pitää tehdä tarkemmin, dokumentoinnin pitää olla täsmällisempää ja ennakkoilmoituksiin vaaditaan aiempaa enemmän tietoa.

🗨️ Käytännössä tämä tarkoittaa monelle sitä, että raportointia tulee lisää – halusi tai ei.

💡 Samalla moni on huomannut, että kun raportointi tehdään fiksusti, se ei ole pelkkä pakollinen paha.

Infomaatilla käyttäjät ovat rakentaneet arkeaan helpottavia ratkaisuja, kuten:
🔶 Ennakkoilmoitukset asbestipurkutyöhön
🔶 Hengityssuojainten tarkastuslistat
🔶 Mittalaitteiden seuranta
🔶 Laitteiden huoltokirjat

📱 Kun raportointi hoituu suoraan työmaalta ja kaikki löytyy yhdestä paikasta, homma pysyy hallussa ilman ylimääräistä säätöä.

👀 Lue blogista, mitä lakimuutos käytännössä tarkoittaa ja miten siihen kannattaa varautua 👀

Asbestilain muutokset vaikuttavat suoraan työmaiden arkeen. Lue, mitä uudet vaatimukset tarkoittavat esimerkiksi dokumentoinnin osalta.

💬 ”Infomaatilla on mielettömän helppoa tehdä vedeneristeiden tarkastuksia, kun ohjelma itse lisää raportille tuotteet ti...
13/02/2026

💬 ”Infomaatilla on mielettömän helppoa tehdä vedeneristeiden tarkastuksia, kun ohjelma itse lisää raportille tuotteet tietoineen, niiden vaaditut kalvopaksuudet ja tuotesertifikaattien tiedot. Kokonaisuus on todella toimiva.” 💬

🔍Vedeneristeiden tarkastukset, valvontatyöt ja raportointi kuuluvat todella monen rakennusalan ammattilaisen arkeen. Usein raportointi jää turhauttavan työlääksi jälkitehtäväksi – vaikka itse tarkastus- tai valvontakäynti olisi jo tehty.

💪Rakennus- ja insinööripalvelu Rönninsin Janne Rönn päätti hoitaa asian toisin. Vedeneristeiden tarkastuskortti syntyy nykyään suoraan kohteessa kännykällä: kuvat, huomiot, vaatimukset ja allekirjoitus samalla kertaa. Valmis PDF on jaettavissa eteenpäin parilla napautuksella – ja saattaapa vastaanottaja hymyillä ihan hampaillaan tasokkaalle ja nopealle työlle

💡Kun raporttipohja tuo mukanaan tuotteet, paksuusvaatimukset ja sertifikaatit automaattisesti, aikaa ei kulu turhaan näpyttelyyn. Ja sama toimintatapa ei rajoitu vain vedeneristeisiin – Rönnins hyödyntää Infomaattia laajasti kaikessa kohderaportointityössään, osana valvontaa ja muuta kohderaportointia.

👀Tsekkaa tuore blogiteksti ja lue tarkemmin, miten vedeneristeiden tarkastuskortti tehdään nopeasti ja suoraviivaisesti sekä mitä muita hyötyjä Rönnins Infomaatista on saanut 👀



Infomaatilla luot vedeneristeiden tarkastuskortin jopa viidessä minuutissa. Lue miten Infomaatti tehostaa ja automatisoi raportointia.

🎅Taas vierähti vuosi siihen hetkeen, jolloin on vähintäänkin sallittua hieman hidastaa hiljentyen nauttimaan tunnelmasta...
23/12/2025

🎅Taas vierähti vuosi siihen hetkeen, jolloin on vähintäänkin sallittua hieman hidastaa hiljentyen nauttimaan tunnelmasta ja katsomaan tulevaa kohti🎅

Infomaatilla mennyt vuosi toi kovasti onnistumisen fiiliksiä. Henkilöstömme sai mainioita lisäyksiä, järjestelmää kehitettiin määrätietoisesti ja saavutimme kasvu- sekä tulostavoitteemme, sillä uusia asiakkaita ja käyttäjiä tuli todella hyvään tahtiin. Erityisellä ilolla otimme vastaan sen, että meihin yhteyttä ottaneiden joukossa oli merkittävä määrä sellaisia, jotka olivat saaneet suosituksen meistä. Tämän suositeltavuuden eteen jatkamme työtä tulevanakin vuonna! Kiitos siis asiakkaillemme 🙏

❄️🎄 Infomaatin tiimi toivottaa pehmeän mukavaa joulun aikaa ja myötäisiä puhureita tulevalle vuodelle! 🎄❄️

5 tositarinaa kohderaportoinnin yllättävistä hyödyistä - Ajansäästöä, oikeusturvaa, kasvua 🚀Harvoin mitään järjestelmää ...
05/12/2025

5 tositarinaa kohderaportoinnin yllättävistä hyödyistä - Ajansäästöä, oikeusturvaa, kasvua 🚀

Harvoin mitään järjestelmää otetaan aivan ensi-istumalta avosylin vastaan työmailla. M***a onpas käynyt niinkin, että vartin vaiva puhelimessa muuttui 40 tuhanneksi euroksi 💶

Keräsimme yhteen viisi tositarinaa Infomaatin asiakkailta – tarinoita, joissa raportointi toi yllättäviäkin etuja

🔶 Infomaatin monipuolisuus käänsi valvojien päät – kohderaportointi, projektipankki ja asukasviestintä samassa helppokäyttöisessä nipussa
🔶 Valvonta- ja asiantuntijatarkastuksia tekevän yrittäjän liikevaihto kasvoi 40 000 € – ilman lisätunteja
🔶 Uuden työntekijän raportointinopeus sai pomot hämilleen hydrauliikka-alan yrityksessä
🔶 Asbestipurkuyritys torppasi kymmenen turhaa reklamaatiota Infomaatin ensimmäisen käyttövuoden aikana
🔶 Aiemmista vastaavista järjestelmistä huonoja kokemuksia kartuttanut maanrakentaja sai vinkin Infomaatista ja käyttää sitä nyt päivittäin

Ja näissä tarinoissahan oli se yksi yhteinen nimittäjä: Tarkoituksenmukainen ja helppokäyttöinen työkalu, joka peräti yllätti hyödyllään, kunhan vain päätti sen ottaa käyttöönsä 📱

👀Luepa tiiviit tarinat kokonaisuudessaan blogistamme👀

Miten työmaaraportointi säästää aikaa, lisää oikeusturvaa ja kasvattaa liikevaihtoa? Lue, kuinka Infomaatti tuo todellista hyötyä.

🔧Viisi vinkkiä nopeampaan kohderaportointiinRaportointi on nykyisin olennainen osa työmaan arkea – m***a siitä ei kannat...
04/11/2025

🔧Viisi vinkkiä nopeampaan kohderaportointiin

Raportointi on nykyisin olennainen osa työmaan arkea – m***a siitä ei kannata tehdä jatkuva käsijarru päällä. Kun tekstin ja kuvien rinnalle tuodaan työkalu, joka tuo struktuurin ja pudotetaan mukaan vähän automaatiota, homma alkaa rullata ihan eri tavalla.

Tässä blogipätkässä esittelyssä oleva Infomaatin ’Vapaa muistio’ (jolla muuten hoituu rapiat 30% työmaiden raportoinnista ☝) on luotu juuri tätä varten. Se on helppo ja joustava tapa dokumentoida havainnot suoraan kentältä. Ota kuvat, sanele havainnot ja anna tekoälyn jumpata vikkelästi viimeiset viilaukset.

🚀Näillä vinkeillä vauhditat raportointia entisestään:
1️⃣ Puhu, älä kirjoita
2️⃣ Anna tekoälyn oikolukea
3️⃣ Tee merkinnät kuviin kätevästi
4️⃣ Luo yhteenveto automaattisesti
5️⃣ Kopioi aiemman keikan raportti pohjaksi

Eli vähemmän naputtelua ilman, että päälle jäänyt käkkäri hidastaa vauhtia – ja suoraan oikean projektin alle raportti, joka näyttää hyvältä ilman ylimääräistä säätöä.

👀Lukaisepa koko juttu ja nappaa vinkit talteen 👀



Vapaa muistio kattaa 30 % työmaiden raportointitarpeista. Urakoista, tarkastuksista ja huoltotoimista kaivataan päivä päivältä kattavammin dokumentointia

🤖 Infomaattiin tekoäly päätettiin tuoda helpottamaan työtä oikeasti, ei sirkustemppujen vuoksi.Yksi klikkaus voi säästää...
01/10/2025

🤖 Infomaattiin tekoäly päätettiin tuoda helpottamaan työtä oikeasti, ei sirkustemppujen vuoksi.

Yksi klikkaus voi säästää aikaa, ja paljon. Uusimmassa blogissa kerromme, miten Infomaatin tekoäly tekee kohderaportoinnista nopeampaa, siistimpää ja vaivattomampaa.

Tässä oikein tiukka tiivistys blogin sisällöstä:

🔶Yhteenvedot sekunneissa: Klikkaa hehkulamppua ja saat selkeän koosteen raportille kirjoitetuista havainnoista – vaikka lähtötieto olisikin hajanaista.
🔶Puhtaaksi ilman naputtelua: AB-painike muuttaa sanellut tai kiireessä kirjoitetut tekstit siistiksi kieleksi

Tämä on AI:ta ilman ylimääräistä hypeä – konkreettista apua kiireiseen työhön.

👀Lukaisepa blogi ja opi, miten Infomaatilla tiivistetään toistamatta ja korjataan kirjoittamatta👀


Kohderaportoinnista on tullut entistäkin tehokkaampaa, sillä Infomaatissa tekoäly kohderaportoinnin ajansäästäjänä toimii konkreettisesti.

🔍 Sujuvuutta asuntokaupan kuntotarkastuksiin fiksuilla työkaluilla 📲🗨️”Raporttipohjat oli oikeasti huolella ja ajatuksel...
01/09/2025

🔍 Sujuvuutta asuntokaupan kuntotarkastuksiin fiksuilla työkaluilla 📲

🗨️”Raporttipohjat oli oikeasti huolella ja ajatuksella rakennettu valmiiksi. Tämä säästi itseltäni todella paljon kehitystyötä, ja käyttöönotto oli tosi nopeaa.” – Marko Leikas, yrittäjä, Insinööritoimisto Leikas Oy

Rakennusinsinööri Marko Leikas tunnetaan Etelä-Pohjanmaalla tarkkana asuntokaupan kuntotarkastajana. Kun aiemmin dokumentaation teko vei tarpeettoman paljon aikaa, on Infomaatti tuonut hänen työhönsä muun muassa

🔶Ajan säästöä – Infomaatin raporttipohjat nopeuttavat laatuvaatimuksiltaan tarkkaa dokumentointia
🔶 Selkeyttä ja laatua – raportit ovat asiakkaille helposti luettavia ja kattavia
🔶 Kustomoitavuutta – pohjat voi muokata tarpeiden mukaan

👀 Lue lisää Markon kokemuksista blogistamme👀



Virallinen asuntokaupan kuntotarkastus on laatuvaatimuksiltaan todella tarkka. Hyvin tehty pohja tuo sujuvuutta ja helppoutta tarkastuksiin

💬 Kohderaportoinnin uudistaminen epäilyttää? 💬 Välillä törmäämme pohdintaan, että miksi maksaa uudesta työkalusta, koska...
03/07/2025

💬 Kohderaportoinnin uudistaminen epäilyttää? 💬

Välillä törmäämme pohdintaan, että miksi maksaa uudesta työkalusta, koska käytössä on jo Google Docs tai Office? Epäilyhän on tervettä – m***a turhaa

Törkkäsimme jälleen haastattelumikrofonin meidän myynnin ja asiakkuuksien hoidon asiantuntijoiden eteen. He poimivat yleisimpiä huolenaiheita ja kertoivat, miksi se epäily terveydestään huolimatta on turhaa:

🔍 Infomaatti on rakennettu arjen työmaa- ja kohdetarkastuskäyttöön, ei yleiskäyttöön. Siinä missä tutut työkalut vievät aikaa kuvien asetteluun, muotoiluun ja tallennuspaikan metsästykseen, Infomaatilla raportti syntyy kentällä, heti tarkastuksen yhteydessä ja löytäminen jälkimuokkaukseen on hyvin helppoa.
🧠 Ei geneerisiä lomakkeita, vaan toimialan ammattilaisten kanssa suunniteltuja työkaluja. Käyttöliittymä mukautuu raportin mukaan – oli kyse sitten valvontapöytäkirjasta, vipu-listasta tai vaikkapa IV-mittauksesta.
📱 Kolmen pääaskeleen käyttö: 1) Kirjaa havainnot (lausevarasto, sanelu, tekoäly…), 2) Nappaa kuvat ja merkitse ne tarvittaessa pohjakuvaan, 3) Lähetä valmis raportti
🔎 Dokumentit löytyvät helposti projektirakenteella – ei kansiohimmelien kaaosta.
💡 Ja kyllä: kuvat asettuvat oikeille paikoilleen ilman venkslaamista. Raportti näyttää ammattilaisen tekemältä asiakkaan logoilla ja tiedoilla (ja vaikka vesileimalla) varustettuna
💸 Hinta? Läpinäkyvä. Ei piilokuluja, ei konsultointilaskuja. Infomaatilla on asiakkaita yksinyrittäjistä pörssiyhtiöihin – ja kaikille on löydetty hyvä hinnoittelumalli.
🤝 Tukea saa aina – usein jopa ennen kuin sitä ehtii pyytää.

Parempi raportointi ei ole kulu. Se on investointi sujuvampaan työpäivään, vähempiin hukkatunteihin ja tyytyväisempiin asiakkaisiin.

👀 Kurkkaapa blogitekstistämme, mitä näistä tarkemmin kerrottiin👀


Kohderaportoinnin uudistaminen epäilyttää; Miksi maksaa raportointityökalusta, jos käytössä on jopa ilmainen Docs- tai Office-paketti?

🔍 Turvallinen työmaa ei synny sattumalta – TR-mittaus tekee sen näkyväksi ja Infomaatti TR-mittauksen nopeaksi 🏃‍➡️💡Työm...
02/06/2025

🔍 Turvallinen työmaa ei synny sattumalta – TR-mittaus tekee sen näkyväksi ja Infomaatti TR-mittauksen nopeaksi 🏃‍➡️

💡Työmaiden turvallisuus on vuosien varrella petraantunut onneksi huimasti. Yksi tärkeimmistä työkaluista on TR-mittaus, joka kertoo yhdellä vilkaisulla, missä mennään turvallisuudessa. Sen tekemiseenkin kuitenkin menee aikaa, joten sama kai se on tehdä hyvällä työkalulla - Ja ehkäpä arvaattekin, mitä työkalua me ehdotamme

📲 Blogissamme kerromme, miten itse TR-mittaus sekä sen tilastollinen seuranta hoituu näppärästi Infomaatilla – ja mitä kaikkea hyötyä siitä seuraa.

👉 Tässä tärkeimmät nostot:
🔶 TR-mittaus antaa tarkan ja vertailukelpoisen kuvan työmaan turvallisuustasosta
🔶 Infomaatissa mittaus luonnista jakoon hoituu neljällä simppelillä stepillä ja tulokset päivittyvät reaaliajassa
🔶 PDF-raportti syntyy automaattisesti – myös graafeilla varustettuna
🔶 TR-tason kehitystä voi seurata päivä-, viikko- tai kuukausitasolla
🔶 Infomaatissa on valmiina 200 muuta sähköistä lomakepohjaa – raportointi ei jää yhteen mittaukseen

💡 Hyvä dokumentointi parantaa turvallisuutta, tehostaa työnjohtoa ja säästää aikaa. Siksi se kannattaa hoitaa kunnolla – ja mielellään helposti.

👀 Tsekkaapa blogistamme koko teksti esimerkkeineen👀



TR-mittaus. Sen tekoon ja mittausten hallintaan on erilaisia keinoja, m***a Infomaatti tarjoaa siihen erityisen nopean ja helpon tavan.

💨 Ilmanvaihtoalan asiantuntija ei enää dokumentoi toimistolla – vaan suoraan työmaalla 💨IV-alan yrittäjä Tino Karvinen o...
05/05/2025

💨 Ilmanvaihtoalan asiantuntija ei enää dokumentoi toimistolla – vaan suoraan työmaalla 💨

IV-alan yrittäjä Tino Karvinen on raportoinut työmailla jo yli 7 vuoden ajan Infomaatilla. Käytännössä koko työprosessi hoituu yhdellä ja samalla sovelluksella – alusta loppuun, tehokkaasti ja selkeästi.

🛠️Miksi juuri Infomaatti on valikoitunut Tinolle työkaluksi? Tässä tärkeimmät syyt – sekä IV-ammattilaisen että ammattilaisen oman asiakkaan näkökulmasta:
🔶 Raportointi onnistuu heti kentällä, suoraan mobiilisti
🔶 Visuaaliset ennen–jälkeen-kuvat vakuuttavat
🔶 Valmiit pöytäkirjapohjat tukevat puhdistus-, mittaus- ja säätötöitä sekä muita oheistarpeita
🔶 Mittauksissa automaattinen laskenta nopeuttaa työnkulkuja
🔶 Työaikaa säästyy, kun raportointi ei vaadi erillistä istuntoa
🔶 Selkeä, PDF-muotoinen raportti valmis heti jaettavaksi
🔶 Kaikki tieto löytyy yhdestä paikasta – helppo näyttää työn laatu ja laajuus myös asiakkaalle
🔶 Tukitiimi reagoi nopeasti ja kehittää palvelua käyttäjien palautteen pohjalta

"Infomaatti on ihan oikeasti tosi helppo ja kätevä ohjelma käyttää. Ei ole tullut vastaan toista, joka olisi yhtä hyvä ja käyttäjän kannalta joustava ratkaisunippu." – Tino Karvinen, Ilmanvire

👀 Tsekkaapa blogistamme koko teksti ja Tinon mietteet👀

P.S. Kommenteissa myös linkki Ilmanvireen kotisivuille



lmanvaihtotöiden raportoinnissa tarkkuus ja selkeys on tärkeää, kun raportoitavia asioita säädellään tiettyyn pisteeseen asti myös laissa.

🔄 "Miksi vaihtaa toimivaa?" – kysymys, joka nousee usein esiin, kun puhutaan dokumentointiratkaisujen uudistamisesta kii...
31/03/2025

🔄 "Miksi vaihtaa toimivaa?" – kysymys, joka nousee usein esiin, kun puhutaan dokumentointiratkaisujen uudistamisesta kiinteistö- ja rakennusalalla.

🧙‍♂️Tällä kertaa laitettiinkin meidän myynnin ja asiakkuuksienhallinnan asiantuntijaporukka asiakkaan sijasta toimitukselliseen piinapenkiin ja kysyttiin heidän havainnoistaan myyntityössä

Useimmiten vaihto käynnistyy yksinkertaisesta havainnosta:
👀 Työmaalla nähdään selkeä, mobiilisti tehty Infomaatti-raportti.
📱 Tai kollegalla on käytössä oranssihtava työkalu, joka toimii aidosti vaivattomasti.
🤔 Syntyy ajatus – voisiko omakin työ helpottua?

Usein vastaus on kyllä.

🛠️ Infomaatti tunnetaan erityisesti:
🔶Helppokäyttöisyydestään
🔶Joustavuudestaan eri tarpeisiin
🔶Nopeasta ja asiantuntevasta tuesta (reaktioajalla, joka kuulostaa "liian hyvältä ollakseen totta", m***a ei ole)

👷‍♀️ Käyttäjien palaute kertoo paljon:
”30 minuutin jälkeen koin olevani valmis käyttämään ohjelmaa.”
”Erittäin hyvä ohjelma, nopeuttaa työtä. Raportit selkeitä.”
”On kuin Sveitsin armeijan linkkuveitsi – ominaisuuksia riittää.”

👀 Tsekkaapa blogista, mitä meidän porukka kertoi aiheesta 👀


Miksi Infomaattiin vaihdetaan, vaikka aiempikin raportointiratkaisu toimii? Monet vaihtavat nähtyään Infomaatin käytössä työmailla

Osoite

KauppaKatu 18 B 19
Jyväskylä
40100

Aukioloajat

Maanantai 08:00 - 17:00
Tiistai 08:00 - 17:00
Keskiviikko 08:00 - 17:00
Torstai 08:00 - 17:00
Perjantai 08:00 - 17:00

Puhelin

+358503830402

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Infomaatti Oy :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Infomaatti Oy :lle:

Jaa

Kategoria