Fysiikkavalmentaja Elias

Fysiikkavalmentaja Elias Ajatuksia liikunnasta, yrittäjyydestä ja ajattelusta. ☘️ Olen 25-vuotias kotoisin Keski-pohjanmaalta Kokkolasta. Olen harrastanut liikuntaa koko elämäni.

Urheiluharrastuksiani ovat olleet niin jalkapallo, salibandy kuin jääkiekko, jota olen harrastanut erilaisissa ympäristöissä Nuorten SM-tasolta aina rautaliigaan asti. Joukkuekaverina nään itseni kunnianhimoisena, oikeudenmukaisena sekä ennen kaikkea joukkueen eteen itsensä likoon laittavana persoonana. Pelien ulkopuolella olen helposti lähestyttävä lupsakka persoona, joka ei turhaan stressaile! K

iinnostukseni kohteita ovat lihasmassan ja voiman kehitys, painonhallinta, nopeusvoima ja räjähtävyys, ravitsemuksen merkitys ja huippu-urheilijaksi kasvaminen. Koulutukseltani olen APT (Auktorisoitu Personal Trainer), mitä opiskelin lukuvuoden 2019-2020 HEO:ssa. Koulutus sisälsi 25 opintopistettä Personal Trainer- koulutusta, Ravitsemustiedettä 25 op sekä liikunnan ja terveyden perusopintoja 25 op. Toiselta ammatiltani olen Turvallisuusvalvoja Vaasan ammattiopistosta, mistä valmistuin vuonna 2017. Valmentajana olen tavoitteellinen, määrätietoinen ja asiantunteva. Valmennukseni tarkoitus on auttaa sinua kohti meidän yhdessä laatimia tavoitteita. Valmennuksessani sinä olet tähtipelaaja, jolla on vastuu työmoraalista ja jolle kuuluu kunnia onnistuneesta saavutuksesta. Valmentajana minä autan ja tuen ammattitaidollani sinut saavuttamaan päämääräsi, jonka jälkeen yhdessä luodaan uudet tavoitteet ja päämäärä. Personal Trainer valmennus on tiimityöskentelyä, johon kuuluu Valmentaja ja Valmennettava. Projektimme on meidän yhteinen, ei sinun, ei minun, vaan valmennuksessani korostuu sana ME. Yhdessä me tehdään tulokset!

Liikku Gaala 2024 💚Kiitollinen, että saan olla osa tätä porukkaa ja sitä kautta olla pienen pieni tekijä yhteiskunnan hy...
30/05/2024

Liikku Gaala 2024 💚

Kiitollinen, että saan olla osa tätä porukkaa ja sitä kautta olla pienen pieni tekijä yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämisessä.

Tämän pestin arvokkaimpia asioita on ehdottomasti ihmisten kohtaamiset kuntosalilla. Kaikki ne hymyt, naurut, keskustelut ja tsempit treenaajien sekä kollegoiden kesken on ihan tän homman ydin. Sitä edesauttaa Liikun mahtava brändi ja puitteet. 🌳

Lesgo!

29/05/2024
SFOT2024 📸
01/03/2024

SFOT2024 📸


Fysiikkavalmentajan vastaanotto -LIVEKeskiviikkoisin kello 20:30-21:30 Twitchissä❗Luomalla käyttäjätilin pystyt keskuste...
12/02/2024

Fysiikkavalmentajan vastaanotto -LIVE
Keskiviikkoisin kello 20:30-21:30 Twitchissä❗

Luomalla käyttäjätilin pystyt keskustelemaan chatissa. Arvatakin saattaa, m***a kanava löytyy Twitchistä nimellä fysiikkavalmentaja.

Livet pyörii lähtökohtaisesti helmi- maaliskuun ajan aina keskiviikkoisin ja satunnaisesti muulloinkin. Seuraamalla tiliä tiedät aina kun -LIVE käynnistyy.

Tuu kuunteleen, kysymään, oppimaan ja osallistumaan❕

Tervetuloa! 😊

Valmistuin Jyväskylän Tiimiakatemialta tradenomiksi. Opinnoissa painotukseni oli yrittäjyydessä, projektityöskentelyssä,...
31/01/2024

Valmistuin Jyväskylän Tiimiakatemialta tradenomiksi. Opinnoissa painotukseni oli yrittäjyydessä, projektityöskentelyssä, markkinoinnissa, johtamisessa ja työhyvinvoinnissa.

Eli näitä asioita en vain opiskellut, vaan tein ihka oikeaa työtä asiakkaiden kanssa. Opit kerättiin käytännön kautta sekä teoriasta, sillä Tiimiakatemialla kannustetaan lukemaan mahdollisimman paljon ja monipuolisesti.

Tein projekteja liittyen työhyvinvoinnin kehittämiseen, digimarkkinointiin, sisällöntuotantoon, fasilitointiin sekä valmentamiseen. Lisäksi paaljon paljon muuta.

Tärkeimpiä oppejani näiltä vuosilta on itsessään jatkuva halu oppia uutta sekä halu kehittää omaa ajattelua lukemalla, kuuntelemalla ja reflektoimalla säännöllisesti.

Tiimiakatemia vuodet olivat täynnä vuoristorataa ja on paljon asioita, jotka ärsytti todella paljon. Osa asioista olivat taasen aivan huikeita! Varmasti kaikesta opin edes hitusen uutta.

Kokonaisuutena ei kaduta, että vedin Tiimiakatemia polun läpi sillä opin järkyttävästi itsestäni, potentiaalistani, ihmisten kohtaamisesta, esiintymisestä sekä elämästä.

Haluan kiittää jokaista tiimiyrittäjää ja tiimivalmentajaa, kenet olen saanut tavata tiimiakatemia opintojeni aikana. Kiitos! Te loitte uuden palan minua. ✌️😊

Kuvat:
1. TA-30 vuotta
2. Burmingham syksy22
3. Tiimiakatemia Tigers -lätkäjengi
4. Rakettipäivät
5. Piinapäivät by Hohke
6. Mentorimäksä
7. Johannes Partanen -award
8. Kysymisen taito
9. Paljon töitä, paljon peukalon pyörittelyä
10. Liikku mainoskuvaukset

Tutkimukset osoittavat, että säännöllinen liikunta vahvistaa kehoa, parantaa verenkiertoa ja lisää energisyyttä. Se ei a...
22/08/2023

Tutkimukset osoittavat, että säännöllinen liikunta vahvistaa kehoa, parantaa verenkiertoa ja lisää energisyyttä. Se ei ainoastaan tee meistä vahvempia, vaan myös kestävämpiä ja terveempiä.

🧠 Liikunta on tehokas keino tunteiden säätelyyn. Se vapauttaa endorfiineja, jotka tuovat iloa ja vähentävät stressiä. Myös keskittyminen ja itseluottamus paranee liikunnan myötä.

👫 Liikunta yhdistää meitä. Ryhmäliikuntatunnit, joukkueurheilu ja vaikkapa lenkkiporukat luovat yhteyksiä ja ystävyyksiä. Liikunta on yhteinen kieli, joka ylittää rajoja ja luo yhteisöjä.

Joten, ystäväni, älä unohda liikunnan monipuolisia vaikutuksia! Se ei ole pelkästään fyysinen aktiviteetti, vaan myös tärkeä työkalu mielen ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen. Lähtekäämme yhdessä liikkumaan ja nauttimaan näistä eduista.

Olisko makee kuulla lisää liikunnan sosiaalisista hyödyistä? Kommentoi, jos liikunta on sulle sosiaalinen henkireikä. 🤝

Tiesiks, että liikkuvuusharjoittelu ei vain auta ehkäisemään loukkaantumisia vaan se voi myös parantaa suorituskykyä. Li...
09/08/2023

Tiesiks, että liikkuvuusharjoittelu ei vain auta ehkäisemään loukkaantumisia vaan se voi myös parantaa suorituskykyä. Liikkuvuusharjotusten lisääminen treeniohjelmaan auttaa saamaan paremmat liikeradat ja suorittamaan halutut liikkeet tehokkaammin.

Pallopeleissä esim. jalkapallossa, jääkiekossa, koripallossa ja tenniksessä, tarvitaan äkillisiä suunnanmuutoksia ja räjähtäviä liikkeitä. Hyvä liikkuvuus nivelissä mahdollistaa nopeamman ja sulavamman liikkumisen kentällä.

Jos tarvitset apua treeniohjelmointiin, niin suosittelen konsultoimaan ketä tahansa fysiikkavalmentajaa tai PT:tä. Tiiän kokemuksesta, että salijäsenyyden omistaminen ilman treeniohjelmaa voi tuntua joskus latistavalta ja tylsältä.

Tarjoan itse treeniohjelmointia ja valmennuksia yksityishenkilöille, urheilijoille ja yrittäjille. Minua saa ja pitää tavoitella, jos haluat sparrausta tai kuulla lisää mahdollisuuksista.

Kuuluuko sun syksyn rutiineihin kuntosaliharrastus tai pallopelit? 😊

Elokuu koittaa ja kevyen aktivoitumisen aika myös. 🤗Hiljalleen oon asettunut Kuopioon kodiks ja oikeesti aika malttamatt...
31/07/2023

Elokuu koittaa ja kevyen aktivoitumisen aika myös. 🤗

Hiljalleen oon asettunut Kuopioon kodiks ja oikeesti aika malttamattomana ootan, että saadaan Liikku Kuopio auki ja ura kuntokeskusvastaavana alkaa.

Kesä menny iisisti golffaillessa, treenaillessa ja muutamilla projektiluontoisilla töillä. Treenaamisessa keskityin kehittämään rintarangan ja selän liikkuvuutta ja tärkeimpien golfin tukilihasten kuten keskivartalon ja alavartalon voimantuottoa.

Myös keväällä startannut Athletican fysiikkavalmentaja -koulutus tuli päätökseen. Koulutuksesta tuli työkalupakkiin paljon uusia työkaluja sekä tieteen ja tutkimuksen kautta murrettiin vanhoja uskomuksia liittyen treenaamiseen. Heinäkuussa aloitin vielä "Kuntosaliharjoittelun ohjelmoinnin asiantuntija" verkkokurssin. Näin varmistan, että tulevaisuudessakin valmennukseni perustuvat ajankohtaisimpaan tutkimustietoon.

Yksi kesäni merkittävimmistä asioista on ollut keväällä poistetut sosiaalisen median sovellukset puhelimestani. En osaa sanoo sen vaikutuksista, m***a ainakin joskus fomosta kärsineenä nyt ei ole tunnetta, että olisi jäänyt jostain paitsi. Jos haluan käydä sosiaalisessa mediassa, niin käytän joko tablettia tai selainta eli edelleen tykkään ajoittain nähdä mitä jengille kuuluu! Päivitykset tehdään joko Meta Business Suitella tai koneella.

M***a loman jälkeistä tyhjää kalenteria lähdetään nyt täyttämään treeniohjelmoinneilla, valmennuksilla ja kuntosaliohjauksilla. Lisäksi tavoitteenani on päästä valmentamaan yrityksiin ja oppilaitoksiin.💪

Näällä eväillä! 😎

ps. Teen opinnäytetyötä, jonka aiheena on "Nuorten aikuisten ostopäätökseen vaikuttavat tekijät liikuntavalmennuspalveluissa", joten jos sulla on kokemuksia tai ajatuksia aiheeseen liittyen niin kuuntelen mielelläni.

Osoite

Jyväskylä

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Fysiikkavalmentaja Elias :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Fysiikkavalmentaja Elias :lle:

Jaa